Tapahtumakalenteri
Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su |
1 | 2 | 3 | 4 | |||
5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 |
12 | 13 | 14 | 15 | 16 | 17 | 18 |
19 | 20 | 21 | 22 | 23 | 24 | 25 |
26 | 27 | 28 | 29 | 30 | 31 |
Raskas koronavuosi 2020
Raskas koronavuosi 2020
Kulunut vuosi on ollut haasteellinen koko ihmiskunnalle juuri korona viruksen takia. Pandemian leviäminen manterelta toiselle oli nopea ja aiheutti pahaa jälkeä ihmisille ja myös elinkeinoelämälle.
Tämä oli valtava ja odottamaton isku koko globalisoituneelle maailmalle, joka "istui samassa olohuoneessa". Ihmiset ja tavarat liikkuivat maasta toisen mutkattomasti.
Ihmisuhrien ja massoittain sairastavien lisäksi koronaviruksen vaikutukset iskivät rajusti kuntasektorin talouteen myös Vantaan kaltaisiin kuntiin, joiden tulonlähde perustuu veroihin. Pandemian ja sen aiheuttamat rajoitustoimet ovat vaikuttaneet hyvinvointiin, palveluihin ja työelämään.
Maailmanlaajuiseen pandemiaan on tähän mennessä kuollut noin 1,8 miljoonaa ihmistä. Tilastojen mukaan Suomi selvisi koronasta vähäisin terveys- ja taloushaitoin verrattuna muihin Euroopan maihin. Kiitos Suomen hallitukselle hyvästä koronakriisin hoidosta ja kuntasektorin sekä yrityksille osoitetuista väliaikaisista tukipaketeista.
Melkein kaikki Suomen kunnat ovat 2020 lopussa tehneet sopeuttamistoimenpiteet budjeteilleen vuodelle 2021. Tämä tarkoittaa kuntasektorille, että taloudellisesti vaikeat ajat ovat edessä. Vantaa on päättänyt budjetissaan, että ei lähdettä leikkausten tielle ainakaan vuonna 2021.
Elämä jatkuu vuonna 2021
Tunnelin päässä näkyy valoa, kun koronatokotukset ovat alkaneet myös Suomessa. Uskotaan pikaista paluutta normaali oloihin, vaikka rajoitustoimenpiteet todennäköisesti jatkuvat alkuvuoden jälkeenkin.
Tässä vaiheessa Kiinasta ja USA:sta tulee hyviä uutisia talouden elpymisestä. Suomessa valtion ja kunnat pitää satsata työllisyyttä ja kasvua edistäviä suuria hankkeita pitämällä investoinnit korkealla tasolla.
Vantaalla rakennetaan uusia päiväkoteja, kouluja ja vanhoihin rakennuksiin tehdään korjauksia. Samoin kunnostetaan teitä ja puistoja.
- Opiskelijoille ja koululaisten kesätyöpaikoihin on hyvin varattu määrärahaa vuodelle 2021
- Elmon urheilupuiston rakentaminen alkaa
- Vantaan ratikkahanke lähtee liikkeelle, jonka ympärille rakentuu asumista, työpaikkoja ja hyvinvointia.
- Terveys- ja muut peruspalvelut pidetään lähellä kuntalaisia hyödyttäen myös uutta teknologiaa.
Vuosi 2021 on myös vaalivuosi. Kuntavaalit ovat jo ovella.
Koronavuosi on ollut monille raskas. Se on koskettanut kaikkia ja monelta ihmisiltä covid-19 on vienyt jonkun rakkaansa. Osanottoni ja voimia kaikille läheisensä menettäneille.
Toivon kaikille koronatonta ja onnellista uutta vuotta 2021!
Faysal Abdi
Vantaan kaupunginhallituksessa ja valtuustossa
| ||